22.12.2011

Kultajoki- Goldfluss - Ei grammaakaan ilman intohimoa

Rovaniemeläistuotanto Kultajoki-Goldfluss - Ei grammaakaan ilman intohimoa -elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa. Dokumettielokuva on kesällä 2009 kuvattu “zero budget”. Elokuvan ovat tehneet Bernd A. Bartusévics (ohjaus, kuvaus, editointi) and Annett Pée (tuotanto), musiikki Pekka Kumpulainen.

 

Kun kesällä 1868 löydettiin ensi kerran kultaa Ivalojoesta, ei napapiirin pohjoispuolella ollut vielä maanteitä. Vaeltavat saamelaiset jutasivat pitkin taigaa ja tundraa. Joka tuolloin seurasi kullan kutsua, ei kohdannut ainoastaan äärimmäisen luonnon tarjoamaa selviytymistestiä, vaan joutui hankkiutumaan erämaan halki yli 250 km päähän kultakentille. Kaikista vastuksista huolimatta v. 1870 jo noin 500 miestä työskenteli Ivalojokivarressa uneksien suuresta löydöstä. Vielä tänäkään päivänä ei sivilisaatio ole löytänyt tietään moneenkaan joen mutkaan.

Enään on jäljellä vain muutamia kullankaivajia, jotka lyhyen arktisen kesä aikana harjoittavat kullanhuutojan kovaa ammattia. Osa heistä on onnenonkijoita ja kummajaisia. Harvassa ovat ne vakavasti otettavat valtauksen omistajat, jotka arvostavat elämää ja viettävät muutamia viikkoja vuodessa kaukana poissa modernin elämän mukavuuksista, houkutuksista ja sitoumuksista. Elokuva kertoo Lapin kultakuumeesta ja tämän päivän kullankaivajia etsivästä valokuvaajattaresta, jonka romanttiset mielikuvat kullanhuuhdonnasta lempeinä keskikesän öinä törmäävät hyvin nopeasti kullankaivajien kovaan arktiseen elämään villien jokien varsilla. Muotokuva poikkeuksellisista ihmisistä karunkauniin luonnon keskellä.

Dokumenttielokuva, 16:9, Full HD: 90 min
Alkuperäkieli saksa/englanti/suomi
Tekstitys suomeksi– Käännös Eero Pajula
Tankavaaran Kultamuseon tuella
Tuotanto arctic heartbeattm visio (Rovaniemi/Suomi)


Lisätietoja elokuvasta

Dokumettielokuva on kesällä 2009 kuvattu “zero budget”. Elokuvan ovat tehneet Bernd A.
Bartusévics (ohjaus, kuvaus, editointi) and Annett Pée (tuotanto).

Elokuvan päähahmoina esiintyvät kaksi kullankaivajaa, saksalainen Volker Wessels ja ivalolainen Vesa
Luhta, jotka ovat etsineet ja huuhtoneet kultaa jo vuosia.

Musiikin on säveltänyt, äänittänyt ja tuottanut Pekka Kumpulainen. Muusikot: Pekka Kumpulainen, George Apostolakis, Mari Mulari, Teemu Huunonen, Anna Hyyryläinen ja Upa Karjalainen. Mixing: Pekka Aikio. Pekka Kumpulainen sävelsi “Kullankaivaja”-laulun, jonka ensiesitys tapahtuu yhdessä elokuvan kanssa, osana sitä. Kappalesta odotetaan tulevan jopa Suomen Lapin kullankaivajien tunnushymni.

Käännökset suomeksi ja suomenkielisen tekstityksen sovittamisen on tehnyt Eero Pajula. Projektia on tukenut Tankavaaran Kultamuseo. Museonjohtaja Heli Heinäaho on toiminut neuvonantajana sekä Ivalojokeen että Suomen Lapin kultahistoriaan liittyvissä asioissa.

 

Ensi-ilta:
29.12.2011, 19.00 Korundi-Sali
Liput € 10,-
Kourundin lipunmyynistä: ti-su 10.00-18.00
Puh. 016-3222822 / info@korundi.fi


Yhteydenotot:
Bernd A. Bartusévics (ohjaus): s-posti: director@arctic-heartbeat.fi
Puhelin: 0408708553

Annett Pée (tuotanto): s-posti: annett@arctic-heartbeat.fi
Puhelin: 0408762975

Heli Heinäaho (johtaja, Kultamuseo): s-posti: heli.heinaaho@kultamuseo.fi
Puhelin: 016-626 171


Mediatiedotteet:

http://www.luovarovaniemi.com/files/Kultajoki_Goldfluss_press_release_part_I.pdf

http://www.luovarovaniemi.com/files/Kultajoki_Goldfluss_press_release_part_II.pdf

http://www.luovarovaniemi.com/files/Poster_Kultajoki_Goldfluss_Premiere_new.jpg